Kuljit elämäsi polkua,

läpi myrskyn raiskaaman metsän.

Tautien kelottamat puut,

myrskyssä kaatuneet.

 

Metsä muuttui kauniiksi,

polku kevyeksi kulkea.

Lämpöinen tuulenvire hyväili sinua,

kuin rakkaan syli,

hänen sormensa ihollasi,

huulensa huulillasi.

 

Kunnes tuuli taas yltyy myrskyksi,

paiskaa sinut selkä edellä puunrunkoon.

Ja kaarna repii paljaan selkäsi verille,

valuessasi sitä myöten maahan.

Saat väistettyä kaatuvaa puuta,

vain jäädäksesi vierestä kaatuvan alle.

 

Myrskyn raivotessa,

makaat liikkumatta rungon alla.

Hetken päästä kaikki on hiljaista,

jostain kaukaa kuuluu linnunlaulua..