Huone

Kirjoittanut:Tiina


Pysähtynyt aika


Nousen hissillä vanhan kivisen kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Olen aina pelännyt hissejä, ja tämä rämisevä hökötys tiukkoine verkko-ovineen saa minussa aikaan puistatuksia. Asunnon ovessa, siis sen johon olen menossa, on messinkinen leijonanpääkolkutin, mutta tartun kuitenkin ovikelloon. Sen ääni on kova ja metallinen, joten pyöräytän sitä vain puoli kierrosta.

Oven sisäpuolella on burgundinpunainen paksu samettipehmuste, jossa on napit kuin vanhoissa sohvissa. Vastaan tulvahtaa ”vanhan tuoksu”, sellainen hieman tunkkainen, mausteena ripaus sikaria. Sisällä pienissä huoneissa lattiat on peitetty vanhoilla blyyshimatoilla. Tapettien kultakuviot ovat kellastuneet. Sekä pienessä eteisessä että olohuoneen puolella näkyvät kolme lipastoa ovat tummapuista antiikkia. Niiden päällä on pitsiliinat, sekä valokuvia leveillä hopeakehyksillä. Myös beessien antiikkisohvien käsinojilla on pitsiliinat. Sohvilla on myös kultakoristeisia suuria tyynyjä. Paksut verhot ovat tiukasti kiinni. Samoin kuin huoneen takanurkassa oleva, todennäköisesti makuuhuoneeseen vievä ovi. Käyn vessassa, ja hyllyt pursuavat vanhannäköisiä meikkejä joissa kaikissa on kullanväriset kuoret. Hajuvesi on Madame Rochasia. Kaikki näkemäni tuo mieleen välähdyksiä Greta Garbosta ja Ella Erosesta. Tuntuu, kuin täällä olisi aika jotenkin pysähtynyt.

Astun olohuoneen puolelle. Ainoa valo tulee 7-haaraisesta messinkikyntteliköstä, jonka kynttilät valuvat steariinia. Hämärässä erottuu oviaukon vieressä hieman raollaan oleva ruusukuvioinen verho. Sen takana näyttää olevan pieni keittokomero. En kuitenkaan kehtaa katsella tarkemmin. Istahdan sohvalle ja laitan käteni tyynyn päälle. Pienet ryppyiset kädet, joiden luisissa sormissa on monta suurella soikealla kivellä varustettua sormusta, tarttuvat omiini. Hätkähdän, pehmeä mutta tiukka ote ikään kuin pysäyttää minut: ”Voi tyttö pieni”, sanoo käheä, hiljainen ääni.