Olen viime keväästä saakka ottanut  sellaisia "voimaannuttamisaskelia", ihan pieniä, ja askel kerrallaan, mutta kuitenkin. Johtotähtenäni on ollut ajatus, että minulla on niin paljon syitä ottaa niitä askelia, ja että joku kaunis päivä voin taas sanoa, että "oon voimissain". Ja eteenpäinhän tässä toden totta ollaan mentykin. Joka päivästä olen löytänyt jotain positiivista, joka päivä hymyillyt, nauranutkin. Mutta aika ajoin, oikeastaan melko useinkin, iskee henkinen paha olo.

Se tulee takavasemmalta, hyökkää sen juuri ohittamani puskan takaa. Se on kuin mustekala, tarrautuu lonkeroillaan joka puolelle. Ja vaikka mä kuinka huudan, että: "Mene, mulla on kaikki hyvin. Tänään on hyvä päivä.", se vaan roikkuu mussa sitkeästi. Mä olen koettanut selättää sen positiivisilla ajatuksilla, ja murhata mokoman naurulla. Ei. Se on aika paha vastustaja. Vaikka minutkin on melkoisissa liemissä uitettu, ja koen olevani hyvinkin vahva, nauraa masennus paskaista nauruaan ja tarraa entistä lujempaa.

Miten se sitten näkyy? Ei. En minä sulje puhelinta ja ole aukaisematta ovea. En lakkaa syömästä (harmi sinänsä) ja käperry peiton alle. Rutiinit seuraavat toistaan, hymyilen, ja kaikki on päällisin puoli ihan ok. Mutta esiin pirskahtelee sellaisia pieniä ahdistuksen pikkujättiläisiä. Yöt ovat rikkonaisia ja unet painajaisia. Seuraava päivä mennään päänsärkynappien voimalla. Käyn minua hyvinkin paljon kiinnostavaa kurssia, mutta ajoittaisille itkukohtauksille en voi mitään. Mummelia käytän kaupoilla ja teen sielä viikkosiivouksen, mutta kotona imuri makaa siivouskomerossa ja moppi nojaa leppoisasti kylppärin nurkkaan.

Mutta minä kamppailen. Puren polvesta sitä penteleen mustekalaa (onko mustekaloilla polvia..?), ja teen viikonloppulounaaksi lohta, salaattia ja kermaperunoita. Ähäkutti. Olen viikonlopun aikana myös tiskannut, pessyt koneellisen pyykkiä ja vienyt roskat. Lälläslää. Keittiöön olen männä kuukautena ostanut kauniin puisen leikkuulaudan, sekä pöydälle koristekurpitsoja lasilautaselle. Niin, ja kaksi patalappua, sellaiset oliivinvihreän ja tumman lilan. Kylppäriin ostin pari viininpunaista pyyhettä, ja olohuoneeseen pari viherkasvia. Hähää. Kaikki hyvin...

Imuri tai moppi ne vaan eivät ole liikkuneet. Eikä kukaan ole pessyt ikkunoita. Pestyt lakanatkin ovat odottaneet silittämistä jo pari viikkoa. Lenkki-innostus jäi jonnekkin alkukesään, eikä tähän syksyyn tarkoitetusta 5 kg:n painonpudotuksesta ole tietoakaan. Päinvastoin, keväällä pudottamastani 14 kg:sta on tullut 4 kg takaisin. Paskat. Viime viikolla huomasin yhtenä iltana syöväni iltapalaksi kuusi vaniljarinkeliä. Siis KUUSI. Kaloreita yhteensä 720 ! Jepjep. Ja edellisellä viikolla hörpin pullollisen sellaista oikein makeaa mansikkaviiniä. Keskellä viikkoa. Ja mulla on diabetes. Joopajoo... Pakostakin sitä rupeaa ajattelemaan, että vaikka kuinka koetat ottaa niskalenkkiä masennuksesta, niin onko sen määrä sitten kuitenkin vakio?