Kirjoittanut: Tiina

Alussa oli vain…Yksi tapahtuma – kolme kokijaa
(tai ainakin melkein...)

* * *

Syntymän ihme

Orvokki Tiitiäinen (os. Kukkaketo), 32-vuotta, ensimmäinen lapsi…

”Voi luoja, taas tulloo! Joutais tääki jo pikkuhiljaa loppummaa…
huhhuhhuhhuuu…uhhuhhuhhuuu…nonni, johan loppu”.
Orvokki laittoi silmät kiinni ja siveli alavatsaansa. Takana oli 6 tuntia pikkuhiljaa tiheneviä ja kovenevia supistuksia ja loppusuora alkoi häämöttää. Aamulla oli tultu Yrjön kanssa polille yliaikaistarkastukseen, ja synnytys oli päätetty käynnistää, koska ylimenopäiviä oli jo 12.
”Ei helevetti! Joko taas…aiaiaiai…uhhuhhuuu…uhhuhhuuu…aiaiaiai… ja vie nyt samperi ne kouras poies! Siustakkaa oo minkäämmoista hyötyä, kuhan änkeet vaan niitä veslasejas ja ottapyyhkeitäs ja surukuttelet. Helevetti! Jos haluat olla jotenkii hyödyks niin painu ulos tiältä!
No mihinkäs sie nyt meinaat? Mie tahon vettä ja pyyhi miun ohtaa kans…Jaa että nytkö sitä sais ponnistoo? No vihhoinki”. Orvokki rentoutui hetkisen ja otti sitten tiukan otteen sukistaan.
”Ja lähtöö…nyt! Aaaaaaaa…ei tästä tuu mittää, huhhuh. Jaa että hetikö uuestaan? Ja painu sinä Yrjö hitoille sieltä miun selän takkaa! phuuuuuu…samperi, nyt mie kyllä halakian, ihan varmasti! En kyllä ikuna ikuna ois sinnuu metriä lähemmäs päästännä, jos oisin tänkii tienny…ai että pää näkkyy jo?
No, ei sitte muuta ku aaaaaaaaaaaaaaaaa…
Wäää! Wäää! Wäää!. Herrajjestas sentää, joko se nyt tul? No voi hyvänen aika, ohan ny varmast kaikki kunnossa? Jestas sentää Yrjö, kato ny siekii…ai että tyttö? Voi hyvän tähen…nyt kyllä itkettää.
Tuleppa tänne äitille…niin aatteleppa, äitille. Nyt mie sitte oon ihan oikia äiti.
Voi miten oot sievä, tiitiäinen pieni… voi Yrjö rakas, nyt on siulla sitte oma rinsessa.
Noh, lakkaahan vetistelemästä siinä, iso mies, ja moiskahuta mammallesi oikein kunnon suukko!”.


Yrjö Tiitiäinen, 58-vuotta, 33-vuotiaat kaksospojat Onni ja Oiva edellisestä avioliitosta…

En ois kyllä arvanna, jotta tää näinkii rankkaa ois. Tai eihän miulla mittää, mutta tuo miun pikku Orvokki, tämmösee rääkkii joutu. Jos vähän ohtaa pyyhkäsen…noin. Oikein pahalta tuntuu, kun ei oikeen muuta voi tehä.
Eipä tuo Laina silloin miittää tällasesta virkkanna kun poikia värkkäs,
ja takaperin vielä olivat tulleet kumpainenkin. Vuan eipä sitä silloin issää ois paikalle päästettykkää,
eipä silti että mittää oisin osannu tehäkkää, niin kuin en nytkää. ” Ottasitkos kulta vettä?
Auts! No ei nyt purra ois tarvinna, oisit sanonu”. Kovastippa tuo Laina tuntu yllättyvän isäkstulouutistani, kun sen makarooninsa, mikä Luigi se nyt olkaan, kanssa täällä Suomessa käväs.
Vuan eipä tuo sitten kummempia virkkanna, ihastel vaan kovast Oivan esikoispoekaa, Timoteusta. Vasta männä viikollako ne ristiäiset ol? Jaahas, nyt sitä sitte ruvetaa ponnistammaa…
”Jospa mie piän kii sinnuu tiältä selekäpuolelta? Jaa että ei”. Hitto että meinaa tulla itellekkii hiki ohtaan. ”Nonnii kulta, vielä par kertaa kuulemma”. Tästä ei kyllä parane Onnille ja nuorikolleen puhua, pelästyvätten vua turhaa. ”Nonii, nyt se tulloo…”.
Wää! Wää! Wää!. Voe yhen tähen mikä rääpäle, kämmenellehän tuommonen soppii. Pojat ku ol semmossii äijii jo sillon, yli nelikilosii molemmat. ”Siinä se nyt on, tuorein Tiitiäinen. Katohan kulta, kuinka hamuaa…Voi elämän kevät, minkä miulle, vanhalle ukolle teit.
Voi miten mie teittii rakastan. Omat rinsessain…”.


Tuleva pikku Tiitiäinen: Milli Magdaleena …

Mitä ihmettä täällä minun kodissa oikein tapahtuu? Seinät huojuu, ja välillä ne oikein puristaa…Väsyttääkin ihan kamalasti, mutta pari kertaa on vaan kerennyt torkahtaa, kun taas jokin herättää. Hohhoijaa, peukku suuhun, noin. Jospa koettais taas vähän ummistaa silmiä…miksei äiskä laula mitään? Vaikka sitä ”tiitiäinen, metsäläinen, äidin oma menninkäinen…”.
Ei, taas ahistaa. Tuntuu vähän inhottavalta. Äiti kiltti, laulaisit vähän. Isin ja äitin äänet kyllä kuuluu, mutta ei ne kyllä kumpikaan laula.
Nyt kyllä tuntuu tosi oudolta…hei…mä putoan…mitä tapahtuuuuu…
Kamala, miten kirkasta.” Wää!” Mihin seinät hävis? ”Wää!” Mua paleltaa. ”Wää!”.
No niin, nyt on vähän parempi, joku laittoi peiton päälle. Ja valoakin vähän himmennettiin. Ja noista naamoista kuuluu äitin ja isin ääni, hassua. Mihinkähän ihmeen paikkaan mä oikein olen joutunut?
No, ei sen väliä. Pääasia, että äiti on ihan tuossa vieressä. Nyt kyllä ois vähän nälkä, ja nukuttaakin…


Samalla avataan synnytyssalin ovi varovasti, ja sisään astuu kätilö viereisestä salista.
”Täällä kuulemma ollaan jo valmiita, onneksi olkoon vaan koko perheelle. Onnittelut ja vähän uutisia tuon myös tuolta naapurihuoneesta. Sieltä lähetettiin nimittäin terveisiä ukille ja pikkumummolle, että hetki sitten syntyi Tiitiäisen Tuulialle ja Onnille pieni poika: Aarre Armas”.


Hieman taustoja on kuitenkin ihan PAKKO kertoa…

Voi sitä ilon päivää. Tai oikeastaan se oli Lahjan päivä, elokuun seitsemäs. Ja lahjoja tuona päivänä saivat itse kukin. Orvokki ja Yrjö Tiitiäinen oman pikku Millinsä sekä Tuulia ja Onni Aarteensa. Venetsialaisessa gondoolissa sanoivat toisilleen ”tahdon” Laina sekä Luigi, joka muuten otti vaimonsa sukunimen. Samaa hän ajatteli myös jälkikasvulleen, joita oli siunaantunut seitsemän kappaletta. Tosin hän ei ollut häävalmistelujen keskellä vielä kerennyt kertoa Lainalle, että seitsikko on muuttamassa viikon päästä heille (kieltämättä 60 neliön vinttihuoneisto saattaa käydä hieman ahtaaksi). Mutta tuskin nuorikolla olisi mitään sitä vastaan, ja pakkohan se on, kun Luigin ex-vaimo Arivederci oli löytänyt uuden onnen Suomesta, eikä Iisakki Ryväspahkan Nuorgamissa sijaitsevassa laavussa olisi ollut tilaa koko porukalle. Joka tapauksessa lienee parempi, ettemme jää seuraamaan reilun viisikymppisen Lainan reaktiota, kun hän kuulee saavansa ”huomenlahjaksi” seitsemän Pastabellaa, joista nuorin on 1,5-vuotias ja vanhin 11…

Tenon rannalle muuttavan Arivederci Pastabellan elämän mies, 72-vuotias Iisakki oli majoittunut laavuunsa, kun vaimonsa Synnove Ryväspahka ja rakastajattarensa Ottilia Haraldsdottir olivat tutustuneet toisiinsa, ja valloittaneet Iisakin omin käsin Hetan kylään rakentaman hirsimökin savusaunoineen. Tosin Iisakki pääsi lähtemään Nuorgamiin vasta alkuperäisen mökin kokoisen laajennuksen rakennettuaan. Ja tokihan Iisakki sen oli naisilleen velkaa. Jälkikasvua kun molempien kanssa oli siunaantunut 11 kappaletta. Vuosittain olivat emännät lähes samanaikaisesti synnyttäneet, silloin vielä toisistaan tietämättä. Onneksi Iisakki oli keksinyt kokeilla poronsarvijauhetta vasta kuusikymppisenä, kun vauhti siihen saakka kaiken ajan vieneiden porotokkien paimentamisessa alkoi hiipua. Siitä pitäen riitti Iisakilla energiaa muuhunkin kuin poroille…Joka tapauksessa, Synnove ja Ottilia pitivät majaa 22 lapsensa kanssa Hetassa, Iisakin asustellessa laavussaan, jonne nyt eräretkellään muusta seurueesta harhautunut Arivedercikin oli muuttamassa. Ja raskaanapa tietenkin, joten lienee laavunkin laajennus pian ajankohtainen.

Niin, vielä yksi lahja on kertomatta siltä päivältä. Nimittäin Oiva sekä vaimonsa Teresa Tiitiäinen kiljaisivat riemusta huomatessaan raskaustestin olevan positiivinen. Timoteus saisi yhdeksän kuukauden päästä, ei yhtä, vaan kaksi pikkusiskoa: Helmi Viola sekä Iiris Liana Tiitiäisen (vaikka tätähän ei tietysti vielä kukaan tiedä). Ja siitä päätellen, miten Orvokki ja Yrjö toisiaan katsovat, ei jääne Millikään pariskunnan ainoaksi. Varsinkaan, kunhan Arivederci Ryväspahkan kehittämä poronsarvipasta otettaisiin Tiitiäisten kyläkaupan valikoimiin…