Hätkähdän. Tilanne ja tunnelma ovat saaneet minut jotenkin pauloihinsa. Huomaan katsovani iäkästä naista, naista joka on joskus ollut kuvankaunis, ja on sitä jollain tavalla edelleenkin. Hänellä on hopeanharmaat, olkapäille ulottuvat hieman lainehtivat hiukset ja tummanruskeat silmät, joissa on lähes läpitunkeva katse. Yllään hänellä on viininpunainen, miltei maahan asti ulottuva leninki. Ei mikään vanhan mummon mekko, vaan kireämiehustainen, jonka pitkissä manseteissa on paljon nappeja. Ja hänen otteensa käsistäni on tiukka, mutta luisevien käsien iho silkinpehmeä.

Olin tullut Iris Pichonin luo, saatuani päätoimittajaltamme tehtävän käydä haastattelemassa vanhoilla päivillään Helsinkiin tullutta pariisilaista eliittirouvaa, joka oli ollut naimisissa ranskalaisdiplomaatti Vincent Pichonin kanssa. "Sinulla ei tyttöseni ole ollut aina kovinkaan helppoa, eikä myöskään tule aina olemaan. Elämässäsi tulee vielä tapahtumaan suuria, ikäviäkin asioita. Mutta muista, vaikka oletkin tuollainen tyttönen, olet sisimmältäsi vahva, selviät kaikesta. Aivan kaikesta.", sanoo Iiris, ja nojautuu taaksepäin nojatuolissaan. "Haetko meille tuolta verhon takaa iltapäiväkahvitarjottimen ?". Tarjottimella on hopeiseen kaatimeen keitetty kahvi, myös sokerikko ja kermakko ovat hopeisia. Hopeisella pienellä lautasella kaksi croissanttia, ja kaksi ruusukuvioista kahvikuppia. "Ei nykyään enää saa sellaista kuin joskus Pariisissa, mutta onhan sitä jo oppinut tällä ikää sopeutumaan kaikenlaiseen", lausahtaa Iiris, kaataa itselleen kahvia, yhden palan sokeria ja tipan kermaa. "Ota itse, tiedät millaista haluat". "Äläkä suotta pelästy tuota elämästäsi äsken sanomaani, minulla vain on aina ollut kyky nähdä ihmisten elämiin. Niin...", Iiris huokaisee, "Paitsi että omaani tai läheisten elämää en ole koskaan osannut ennakoida". Näen katseen, surumielisen, mutta vain hetken. "Joko haluat, että aloitan? Mutta muista tyttö, että minä en kerro pientä tarinaa diplomaattivaimon glamourelämästä. Minä kerron Iiris Lanierista, josta valitettavasti tuli Pichon. Tämän ikäisenä en vain enää viitsi vaihtaa nimeäni.". Jotenkin minulla on vahva tunne, että en halua vain pientä pintahaastattelua, vaan haluan kuulla Iiriksen tarinan, ja niin haluaa varmaan moni muukin.