Rovasti Usko Suurvalkea oli saatettu kotimatkalle kiitoksin, halauksin ja lupauksin, että vähintäänkin Arivedercin ja Iisakin pastaravintolan avajaisissa tavattaisiin. Myös paljon onnentoivotuksia lähetettiin tulevalle vihkiparille ja vanhemmille, Niila ja Malla Suurvalkealle. Hetki rovastin vaunujen lähdön jälkeen, kipaisivat Iisakki ja Yrjö "keittolaavusta" sinne jo valmiiksi vanhaan 50-litran vetoiseen saunan kuumavesipönttöön lantratun puolukka-karpaloboolin. Luigi oli käynyt kaiken hulinan keskellä, kenenkään huomaamatta, sekoittamassa booliin pienen mehukannullisen poronsarvijauhetta, tarkoituksenaan lisätä Juhannuksen juhlahumuun hieman potkua...Boolipönttö sijoitettiin ravintolarakennuksen sisälle, mikäli sade alkaisi uudestaan. Sieltä saisi jokainen juomansa hakea. Juhlaväki oli juuri kokoontunut ulkosalle sijoitettujen pöytien ääreen kohottamaan ensimmäisiä maljojaan tuoreen avioparin ja suvun uusimpien tulokkaiden kunniaksi, kun pihatieltä alkoi kuulua ääniä. Kaikkien katseet kääntyivät siihen suuntaan, mihin rovastin vaunut olivat vain hetki sitten poistuneet, ja hämmästys oli melkoinen.

Pihatietä pitkin saapuivat kahdet neljän hevosen vetämät vankkurit. "Pruuu, seis seis seis",  kuului ohjastajien penkeiltä, ja molemmat vankkurit seisahtuivat keskelle pihaa. Hämmästynyt juhlaväki asteli lähemmäs, ja silloin tunnisti  Iisakki kuskien penkeillä istujat. Toisia vankkureita ohjasti hänen ex-vaimonsa Synnove, toisia taas hänen silloinen rakastajattarensa Ottilia. Aivan, juuri se kaksikko, joille Iisakki oli siittänyt jälkikasvua 11 kappaletta kumpaisellekkin, ja jotka olivat jääneet asuttamaan Iisakin Hetan kylään rakentamaa kotia. "Ihan vaan päätettiin porukalla lähteä tutustumaan uuteen sukuusi", naurahti Synnove mykistyneelle Iisakille. "Ottilia ja lapset, tulkaahan tervehtimään". Niin olikin juhlaväkeä yllättäen tuplasti. Mutta topakka ja sukurakas Arivederci otti sen suurempia miettimättä ohjat käsiinsä, toivotti kaikki uudet vieraat avosylin tervetulleiksi, kertoi päivän tapahtumista ja esitteli  kaikki toisillensa. Niin alkoi Juhannusaaton ilta, hämmästyneissä mutta iloisissa merkeissä. Päivän aikana oli vietetty niin vihkiäisiä, kaksia ristiäisiä kuin vastaanotettu kolmattakymmentä uutta sukulaistakin. Arivedercin ja Iisakin tontti oli täynnä naurua ja puheensorinaa.

Ehkäpä kuitenkin eniten hämmentynyt aaton saamasta käänteestä oli Iisakki. Uskomattoman iloinen tietenkin siitä, että sai lähes vuoden tauon jälkeen taas tavata kaikki ihanat Synnoven ja Ottilian synnyttämät lapsensa, mutta myös huolissaan siitä, miten olivat Hetan perheet pärjänneet. Taloudellista apua kun ei Iisakki ollut kyennyt tarjoamaan, ainoastaan antamaan silloisen kotinsa, ja rakentamaan siihen lisäsiiven. Synnove ja Ottilia, kuten myös vanhimmat lapset, kertoivat kuitenkin kaiken sujuneen hyvin. Lähes samoin tein, kun Iisakki Nuorgamiin lähti, ryhtyivät naiset pitämään Synnoven ja Ottilian Tarjoilupalvelua. Pitkin vuotta toimitettiin ateriat niin Hetan vanhuksille, kuin lukuvuosina kahdelle koulullekkin. Lisäksi olivat yksityistilaisuudet, sekä turistiaikaan ravintoloihin toimitettavat ruoat. Iisakin rakentaman lisäsiiven keittiö toimi koko toiminnan tukikohtana, ja keittiön viereissä ruokailutilassa pidettiin ympäri vuoden auki pientä kahvilaa. Ruokailutilan ja sen vieressä sijaitsevan pienen makuuhuoneen välinen ovi pidettiin aina auki, sillä makuuhuoneen puolelle oli perustettu pieni myymälä, josta sai ostaa paikkakuntalaisten tekemiä käsitöitä. Yritystoiminta oli lähtenyt sujumaan hyvin heti alkuunsa, joten tiimiin voitiin palkata neljä reipasta naista.  Riittävä työvoima mahdollisti niin sairaan lapsen kanssa kotiin jäämisen kuin lomien sujuvuudenkin, kuten esimerkiksi nyt Synnoven ja Ottilian matkan Nuorgamiin. Toiset maljat kohotettiinkin Synnoven ja Ottilian menestykselle. Kellon viisarit näyttivät kuutta, kun taas alkoi kuulua ääniä, tällä kertaa rannasta.